02.06.2014

Nyt se on siis ohi! Valmistujaiset on juhlittu ja nyt alkaa sitten jännittäminen pääsykokeiden suhteen.. Vaikka ei sitä itse ole vieläkään oikein tajunnut että nyt on oikeasti itsellä ammatti ja periaatteessa koulut käytynä vaikka tässä vielä suunnitelmissa onkin jatkaa opiskeluja. Eli nyt sitten esitehtävien kimppuun ja reilun viikon päästä pääsykokeisiin! Jännittävää, pakko myöntää..

"Tsiigaan taakse, mietin mistä ollaan lähetty.
Menneisyys repussa, katse eteenpäin.
Kuka ois uskonut, et tää vielä menee näin."

Tiistaina olisikin sitten tiedossa reissu tampereelle yhden ystäväisen kanssa. No täähän nyt ei sinänsä mikään hurvittelureissu oo, vaikka shoppailua todennäköisesti sisältääkin.. Lääkärikäynti on siis kyseessä jo ties kuinka monennen kerran.

"Olin parasta aikaa elämäs elämäni parasta aikaa,
tavoitellen sitä pientä palasta taivaast.
Aina ankara itseäni kohtaan,
vaikken heikkouksia itsessäni kohtaa.
Ajoin itseni nurkkaan omilla vaatimuksillani,
makasin päiviä vaan lattialla tuskissani.
Tottunu olee vahvin aina kaikist,
tutut unelmat oli muuttunu painajaisiks."

Vähän vajaat seitsemän vuotta sitten tipuin siis hevosen selästä, ranteeseen tuli pirun kipiää ja päivystykseenhän sitä oli mentävä. Otettiin röntgenkuvat ja laitettiin viikoksi kipsiin, lääkäri oli siis sitä mieltä että ranteessa ei mitään vikaa ollut. Tästä reilun puolen vuoden päästä olikin leikkaus edessä, ranteesta oli yksi luu poikki hoitovirheen takia. No käsi leikattiin, lonkasta siirrettiin luuta ranteeseen ja lyötiin ruuvilla kiinni. Tämän jälkeen käsi olikin 15 viikkoa kipsissä (yhtä tuskaa). Nyt leikkauksesta on kulunu 6 vuotta ja tilanne on edelleen sama, ruuvi on kyllä paikallaan mutta luunpalaset on edelleen irrallaan toisistaan.
Tämän tiistaisen lääkärikäynnin aiheena onkin että joutuuko tässä vielä uuteen leikkaukseen vai vieläkö odotellaan ihmeparanemista.. Itse veikkaan että puolenvuoden päästä on leikkaus edessä ja sehän sitten vähän muuttaakin taas kaikkia suunnitelmia.
Elämistähän tää käsi ei haittaa, ei oo kipeä ja kaikkea pystyy kyllä tekemään. Mutta tiistain jälkeen se tiedetään mitä tässä tapahtuu.
Helvetin pitkällinen juttu tästäkin tuli, usein toivoo että kumpa se lääkäri olisi hieman tarkemmin ne kuvat kattonu..

"Sain elämän, johon just nyt en kaipaa mitään lisää.
Huomaan kun onnenkyyneleet takin kaulukseen putoaa.
Onnenkyyneleet takinkaulukseen, kuin tähti taivaalle, putoaa.
Kiitollinen, siunattu, onnellinen.
Matkannu tänne ohi ongelmien.
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,
mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen."

Mutta sitten vähän iloisempiin asioihin! Suurinpiirtein 10 viikon päästä kummipojan pitäis nähdä tää maailma ensimmäistä kertaa!<3 Ei sitä sanoin voi kuvailla kuinka onnellinen ja ylpeä mä oon siitä kuinka kaks mun hyvää ystävää on saanu tälläistä aikaiseksi. Koska voisin kyllä lyödä vaikka pääni pantiksi että kovin moni ei olisi tähän pystyny noista lähtökohdista, mutta nää kaks ihmistä onkin vahvoja ja sisukkaita ja saa minkä vain onnistumaan jos haluaa.. Varsinkin yhdessä.

 

"Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa
Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas
Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan
Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa.
Niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan."