Instagramissa mun silmiin on pompannu monta kuvaa liittyen lukiolaisten Kutsu mua - kampanjaan. Niistä tulikin mieleen automaattisesti ala - ja yläaste ajat. Mulle maailman arin puheenaihe. Mua on ala-aste ikäisestä asti kiusattu, koulun vaihtaminen yläasteelle ei muuttanut tilannetta juurikaan, kuin hetkeksi.
Yläasteelle meni tyttö jonka itsetunto oli jo valmiiksi runnottu maanrakoon, tyttö joka kuitenkin kaikesta huolimatta yritti pitää kuoret kasassa ja olla kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut. Sisällä kuitenkin pelko siitä että kukaan ei taaskaan hyväksy, sytjiminen alkaa uudelleen ja vähitellen kaverit katoaa.
Pienestä asti mua on haukuttu lihavaksi ja rumaksi. Oon inhonnu itteäni monen monta vuotta. Nyt vasta viimeisen parin vuoden aikana oon alannu pitämään itsestäni, asenne on muuttunut siihen suuntaan että mun ei tarvi muuttaa itteäni sen takia että miellyttäisin muita. Tai että sopisin kaveri porukkaan. Hemmetti oon tyytyväinen itseeni tälläisenä, ei mun tarvi muuttua. Jos joku ei musta pidä niin mä en voi sille mitään, silloin ei myöskään tarvitse olla mun kanssa tekemisissä, mä en siihen pakota.
Vihdoin oon saanu ympärilleni ystäviä jotka arvostaa sitä mitä mä oon, sitä mun omaa itseäni. Niiden takia mun ei tarvi muuttua, ne hyväksyy mut sellaisena kuin oon.
Mutta siitä huolimatta että oon oppinu arvostamaan ja rakastamaan itseäni, niin joka kerta kun koulukiusaamisesta tai kiusaamisesta ylipäätään mainitaan tuntuu pisto sydämmessä. Muakin on joskus satutettu, ja ne haavat on edelleen olemassa vaikka aikaa on kulunu jo lähes 6 vuotta. Ja tuskin ne katoaa mihinkään.
Ja vaikka nykyään osaankin arvostaa itseäni, silti joka kerta kun tutustuu uusiin ihmisiin mielessä on aina ne samat kysymykset, mitä jos tuo ei pidäkkään musta? Mitä jos mua taas haukutaan? Mitä jos se ei pidä musta mun ulkonäön takia? Tai että mä en oo tarpeeksi mukava tai hauska?
Haluaisinkin sanoa että mun mielestä ihmisten pitäis arvostaa toisiaan niiden sisäisen kauneuden takia eikä muodostaa mielipiteitä ulkonäön perusteella.
Kiusaajat harvoin ymmärtää kuinka kauas kantoiset vaikutukset kiusaamisella on, kuinka paljon se satuttaa. Eikä kiusaaminen tästä maailmasta lopu.
Mutta kiusaamisesta huolimatta oon nyt onnellinen, niiden ihmisten ansiosta jotka on mun vierellä pysyny. Ja yhä edelleen elän siinä unelmassa että joku kaunis aurinkoinen päivä se unelmien prinssi tulee vastaan, joka arvostaa ja pitää musta sellaisena ku mä oon...
